Pääsiäinen toi jotain mukanaan. Jotain mikä vahvisti tunteitamme. Puhuimme varmemmin tulevaisuudesta ja meistä. Töissä puhkuin intoa ja muutenkin kevät kukoisti niin ulkona luonnossa kuin rinnassani. Minulla oli muutto takaisin evakkoasunnostani pienempään asuntoon josta olin lähtenyt hieman yli puoli vuotta sitten. Minulla oli myös mahdollisuus jäädä evakkoasuntoon, mutta ajattelin siirtää tavarani takaisin pienempään asuntoon, enhän asuisi kuitenkaan pitkään siinä. Olimme sopineet uudesta ajasta jolloin Dan tulisi ja viettäisimme Suomessa vain sen verran, että saisimme asiat täällä kuntoon ja lähtisimme.
Äitienpäivänä, niinkuin usein ennen, minulla oli ikävä äitiä. Kävin viemässä haudalle kukat. Se oli aina yhtä vaikea päivä. Dan puhui kauniisti siitä, kuinka hän haluaa, että ennenkuin lähdemme Suomesta viemme äidin haudalle valkoisen kukan, että se on tärkeää hänelle myös. Hän myös sanoi, että ei halua viedä minua pois perheeni luota vaan haluaa, että minulla on aina mahdollisuus tulla käymään Suomessa perheeni luona tai haudalla. Niin usein kun mahdollista. Se oli rohkaisevaa.
Olimme päivittäin yhteydessä. Usein hän soitti minulle töihin aamupäivästä ja juttelimme pitkiäkin aikoja. Hieman ennen kuin Danin piti tulla Suomeen. hän oli lähdössä Apeldoorniin ostoksille. Hän puhui, että menisi yöostoksille, tapahtuma jolloin kaupat olisivat myöhään auki. Hän laittoi kuvia kun oli lähdössä ja junassa matkalla. Viestittelimme koko matkan ja perille päästyään hän soitti. Olin niin onnellinen. Tiesin, että kohta elämäni muuttuisi, mutta odotin sitä. Puhelun päätyttyä jäin haaveilemaan asioista. Oli viikonloppu joten ei tarvinnut mennä aikaisin nukkumaan ja kun lopulta menin, hymyilin itseni uneen.
Seuraavana päivänä aurinko paistoi. Danista en ollut kuullut ja ajattelin hänen olevan väsynyt matkasta. Laitoin kuitenkin viestin, jossa kysyin kuinka ilta meni. Vastausta ei tullut vielä sunnuntainakaan. Näin, että hän oli välillä online-tilassa, mutta ei vastannut. Minua alkoi hieman ihmetyttämään. Sinä iltana näin, että hän myös oli online-tilassa sivustolla jossa tapasimme joten laitoin hänelle viestin sinne, jossa tiedustelin, että saiko viestini whatsappissa. Ei vastausta. Vain reaktio jota en odottanut häneltä. Hän blokkasi minut omalta sivultaan ja en saanut yhteyttä häneen sieltäkään. Olin pienessä shokissa. Mitä tapahtuu? Miksi hän eristää minua yhtäkkiä ilman mitään syytä?
Seuraavalla viikolla oloni huononi entisestään. Vastausta ei kuulunut, mutta näin hänen olevan online-tilassa usein. En pystynyt käsittämään tilannetta. Välillä olin vihainen, mutta enimmäkseen olin jonkinlaisessa välitilassa jota en ymmärtänyt. Shokissa. Elämästäni oli yhden yön aikana tullut tarkoituksetonta ja vailla päämäärää. En käsittänyt asiaa ollenkaan, että mitä oli tapahtunut. Henkilö jonka kanssa suunnittelit tulevaisuutta ja olitte yhteydessä päivittäin oli yhtäkkiä hiljentynyt. Olin musertunut. Sillä viikolla muistan juoneeni itseni humalaan pullollisella viinaa. Poikkeuksellista minulta, koska en käytä alkoholia korjaamaan huonoa olotilaani. Myös istuin rannassa ja mietin pahoja asioita joilla poistaisin tyhjyyden tunteen sisältäni, asioita joita voisin tehä itselleni. Ennen sitä kuitenkin halusin saada vastauksen, joten tein valeprofiilin sivustolle. Otin yhteyttä Daniin ja esiinnyin jonain muuna. Hän vastasi ja vaihdoimme muutamia viestejä. En tiennyt mitä ajatella.
Viikkoon en kuullut hänestä mitään, kunnes perjantai iltapäivästä töiden jälkeen istuin ulkona ja tein sen mitä olisi pitänyt tehä aiemmin. Otin puhelimeni ja soitin hänelle. Ei vastausta. Hetken päästä tuli viesti, että hän ei pysty nyt puhumaan, mutta myöhemmin lähetti toisen viestin jossa selitti, että oli joutunut sairaalaan, syytä ei kertonut, mutta äitinsä oli vienyt hänet psykiatriselle puolelle.
En tiennyt mitä uskoa, mutta se tuntui olevan ainoa järkevä selitys. Hän ei saisi pitää puhelinta siellä. Uskoin sen. Seuraavana päivänä hän soitti minulle kun olin matkalla tapaamaan lapsuudenystävääni Helsinkiin. Emme jutelleet sairaalasta montaa sanaakaan, vaan kaikesta muusta. Halusin, niinkuin usein ennenkin, että hän ajattelisi jotain muuta kuin pahoja asioita. Puhuimme muunmuassa valepfrofiilistani josta hän kysyi suoraan, että olinko se minä? En voinut valehdella vaikka olisin voinut.
Kaikesta huolimatta olin onnellinen. Olin saanut yhteyden takaisin jonka pelkäsin menettäneeni. Tyhjyyden tunne sisälläni oli taas täyttymässä elämästä ja uskosta tulevaisuuteen. Olin kuitenkin jo ehtinyt siirtää kesälomaani kesäkuun alkuun ja varannut liput Hollantiin siskoni luokse. Dan lupasi yrittää nähdä minua. Hän sanoi kuitenkin olevansa sairaalassa Eindhovenissa. Laittoi pari kuvaakin parvekkeelta.
Kesäloma ei mennyt niinkuin piti. Siitä kirjoitan seuraavaksi. Uusia pettymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti