keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kesä

Lähdin kesälomalle siinä uskossa, että Dan oli Eindhovenissa sairaalassa ja näkisin hänet mahdollisesti jossain vaiheessa. Olisinhan siskoni luona koko loman neljä viikkoa. Matka oli vuoden sisällä kolmas. Kaikki säästöni olivat nyt huvenneet matkoihin, mutta uskoin sen kaiken olevan sen arvoista. Uskoin Danin olevan sen arvoinen ja sen, että hän arvostaisi paljon teen hänen vuokseen.

Hollannissa ollessani, olimme yhteydessä. Dan lupasi, että näkisimme. Hän sanoi, että äitinsä tulee hakemaan minua ja viettäisimme pari päivää Eftelingissä, huvipuistossa. En sanonut siskolleni mitään asiasta, mutta varasin pari päivää siihen. Pari päivää odottelin vain, että hänen äitinsä soittaa minulle. Koko loman olin varautunut siihen, että näkisimme. Sitten tuli taas hiljaista. Olisiko ollut loman viimeisellä viikolla. En kuullut Danista mitään.

Viimeisellä viikolla matkustin yksin Bredaan. Laitoin viestiä Danille, että tulen kaupunkiin, että jos hän on kaupungissa niin tulee vastaan. Seisoin aseman edessä, eikä ketään tullut. Kiertelin kaupungilla yksin katsoen paikkoja. Mielialani vaihteli ja en tiennyt mitä uskoa. Valehteliko Dan ja miksi? Vai oliko hän oikeasti sairaalassa? Oliko hänen äidillään jotain tekemistä asian kanssa? Sisälläni myllersi tunnekuohu. Toisaalta nautin kaupungilla kävelystä. Toisaalta minua ahdisti. Sitten näin sen, talon jossa Dan sanoi olleensa töissä joskus ja tajusin, että hän oli valehdellut minulle. Katsoin kuvaa jonka hän oli lähettänyt Eindhovenin sairaalasta ja seisoin Bredassa hänen entisen työpaikkansa edessä. Katsoin parveketta jossa oli samanlainen ristikko ja näin kuvassa kauempana olevan pyöreän talon. Tajusin hänen valehdelleen minulle, mutta en ymmärtänyt miksi. Myöhemmin seisoin juna-asemalla ja muistan miettineeni, kuinka helppoa olisikaan päättää kaikki tähän paikkaan, kun ohitseni jyrisi tavarajuna. Tuijotin raiteita ja poltin tupakkaa. Ei, vielä en niin tekisi. Haluan saada vastauksen.

Danista ei kuulunut enää loppulomallani. Yritin kentältä vielä ottaa yhteyttä häneen. Tunsin viiltävää kipua sydämmessäni, kun lähdin kotiin.

Jossain vaiheessa Dan otti taas yhteyttä. Hän selitti syyn miksi ei voinut pitää yhteyttä ja että nyt olisi karannut sairaalasta. Itselläni oli työssäoppiminen kesken ja opinnot eivät sujuneet koko ajan vaihtuvien ohjaajien takia ja oma kiinnostukseni oli nollassa. Pieni valonpilkahdus kuitenkin tuli, kun Dan otti yhteyttä. Huolestuin toki, kun hän kertoi karanneensa ja lähtevän maasta. Dan sanoi, että ei olisi hyvää seuraa minulle ja minun pitäisi unohtaa hänet. En suostunut siihen. Totesin, että pysyn hänen rinnallaan vaikka hänellä olisi kuinka vaikeaa. Dan kertoi muuttavansa Bonaireen, Hollannille kuuluvalle saarelle Karibianmerellä. Hän sanoi, että kun on asettunut aloillensa, hän ostaa minulle lentolipun sinne.

Yhteytemme palasi. Puhuimme puhelimessa ja juttelimme paljon Bonairesta. Hän kertoi, kuinka hankkisi talon sieltä meille ja asuisimme siellä. Ajatus hiukan jännitti, mutta kesän kuluessa totuin siihen. Dan sanoi, että kun talo on valmis lähiaikoina hän tulee minua vastaan Amsterdamiin. Lähdemme yhdessä. Hän sanoi haluavansa minulle Hollannin passin ja pyysi minua skannaamaan oman passini koneelle. Lähtisimme Bonaireen Amsterdamista yhdessä ja joutuisin olemaan siellä puoli vuotta ennenkuin pääsisin käymään kotonani. Mutta hän lupasi, että sen jälkeen kävisimme Suomessa niin usein kun mahdollista. Katsoin usein webkamera kuvaa Bonairesta ja tutustuin alueeseen niin paljon kuin mahdollista etukäteen. Kesä läheni loppuaan, kunnes Dan hiljeni. Aloin turtua päivien hiljaisuuteen ja odotin hyvä uskoisena yhteydenottoa laittamalla välillä kuvia Suomesta ja kirjoittelemalla kaikkea mitä minulle on tapahtunut sillä aikaa.

Olin veljeni perheen kanssa Korkeasaaressa. Laitoin kuvia eläimistä, kun yhtäkkiä tuli vastaus. Danin äiti laittoi, että poikansa ei voi vastata. Hänet on tuotu juuri takaisin Amsterdamiin rauhoitettuna ja hän vastaa sitten kun voi. Pyysin Danin äitiä kertomaan, että odotan häntä. Pari päivää myöhemmin Dan oli kanssani messengerissä. Hän sanoi olevansa sairaalassa ja ei saisi käyttää puhelinta eikä voisi kauaa olla koneellakaan. Hänestä huokui jotenkin ahdistus väsymys ja luovuttaminen. Kuuntelin musiikkia jota hän linkkasi minulle. Se oli jotenkin pelottavan oloista, mutta yritin piristää häntä kaikin tavoin.

Satoi vettä, olimme töissä Helsingin keskustassa, kun puhelimeni pirahti yllättäen. Dan laittoi viestiä, että oli poistunut sairaalasta ja hän tulisi Suomeen. Sen jälkeen katsoisimme mitä teemme. Hän laittoi whatsappin "jaa sijaintisi"-toiminnon avulla sijaintinsa. Se oli lentokentällä Amsterdamissa. Olin hieman hämilläni. Osa minusta ei uskonut. Yritin kysyä häneltä millä koneella tämä on tulossa, mutta en saanut vastausta. Katsoin netistä sopivan koneen ja menin vastaan. Dan ei ollut koneessa joka laskeutui Suomeen.

Syksyn aikana oireilin enemmän. Niin paljon, että sain diagnoosin. Ja osa totuutta paljastuu. Siitä myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti