Olimme sopineet, että pääsiäisen aikaan Dan tulisi kylään, kun sai vihdoin matkustaa ja ei ollut kipuja eikä sairaalakäyntejä ja henkisellä tasolla kaikki tuntui olevan suhteellisen hyvässä kunnossa. Olin ottanut viikon vapaaksi töistä, jotta voisimme viettää aikaa yhdessä ja minun ei tarvitsisi jättää häntä yksin vieraaseen paikkaan, kun itse olisin töissä. Sinä viikonloppuna, kun hänen piti tulla, ystävälläni oli syntymäpäiväjuhlat johon minut oli kutsuttu. Peruin, koska Danin piti silloin tulla luokseni. Ystäväni totesi ymmärtävänsä, mutta pyysi vielä harkitsemaan tulemista ja kutsui myös Danin. Sanoin, että kysyn asiaa, mutta en lupaa mitään.Oli lauantai ja Danin piti laskeutua iltapäivällä. En ollut kuullut hänestä joten lähdin kentälle, koska oletin hänen olevan koneessa. Seisoin ja katsoin ihmisiä jotka tulivat koneesta. Aina, kun ovet aukenivat odotin näkeväni hänet, mutta joka kerta petyin. Sisälläni myllersi. Jollain asteella tiesin, ettei hän olisi tulossa, mutta toivoin ja uskoin, itkua pidätellen, että seuraava olisi Dan. Ei tullut. Seisoin varmaan tunnin verran odottamassa, mutta Dan ei tulllut. Lähdin kotiin pettyneenä.
Illalla Dan laittoi viestiä, että oli mennyt kentälle, mutta ei ollut pystynyt tulemaan. Häntä ahdisti koko lentokentän alue niin paljon. Hän pyysi anteeksi ja pyysi, että voisin antaa anteeksi. Oloni huojentui, kun kuulin hänestä. Sanoin voivani antaa anteeksi, ymmärrän häntä. Olisin vain halunnut kuulla asiasta heti. Jutttelimme koko illan ainakin aluksi hänen olostaan.Sovimme, että miettisimme hänen tulemistaan vielä ja sanoin, että itse voisin myös tulla hänen luokseen.
Maanantaina ei vieläkään ollut päätetty, hän ei ollut päättänyt mitä tekisimme. En halunnut viettää koko lomaa yksin kotona joten tivasin pari kertaa häneltä, että mitä haluaa tehdä. Vastaus oli, että hän ei tiedä vielä. Pahoittelin ja selitin oman kantani, mutta totesin ymmärtäväni häntä hyvin. Kuitenkin päätin illemmalla hankkia liput Hollantiin ja lähteä siskoni luokse jolta tietysti kysyin, että ottaisiko hän vastaan näin lyhyellä varoitusajalla. Sanoin Danille, että edes olen lähempänä häntä. Välillämme olisi 1500km sijasta 150km eli voisimme nähdä heti, kun hänelle sopisi. Hätämatkalaukkuni oli onneksi vielä valmiina joten itse pakkaamisesta ei tarvinnut huolehtia. Dan tuntui ilahtuvan tiedosta, että olisin lähempänä. Hän sanoi yrittävänsä tulla kentälle vastaan jos kunto antaisi myöten, mutta ei luvannut mitään. Olin sanonut ainoan ongelman olevan siinä, etten ollut koskaan yksin kulkenut junalla Hollannissa ja siskoni ei pääsisi hakemaan minua.
Seuraavana aamuna lyhyiden yöunien jälkeen olin kentällä. Jännitin matkaa, koska en tiennyt oliko Dan tulossa kentälle vastaan vai ei. Laitoin vielä ennen koneeseen nousua viestiä hänelle, että matkalla ollaan. Olin henkisesti varautunut siihen, etten näkisi häntä kentällä ja joutuisin yksin suoriutumaan siskoni luokse. Jännitin sitä koko matkan koneessa ja laskeuduttuamme kentälle.
Yllätys olikin suuri kun avasin puhelimeni ja Dan soitti melkein heti. Hän oli matkalla kentälle ja pyysi minua odottamaan siellä. Oloni huojentui heti ja olin innoissani ja onnellinen. Dan sanoi, että hänellä menee hetken aikaa, kun myöhästyi junasta, mutta on matkalla.
Odotin varmaan puoli tuntia, kun hän soitti ja ilmoitti olevansa kentällä. Se oli iloinen näkeminen. Ennen junaan menoa ostimme Starbucksista kahvit. Jännitin Danin reaktiota, koska myyjänä oli afrikkalaissyntyinen nainen ja ampumisen jälkeen Dan oli sanonut, että hänellä on ollut vaikeaa kohdata tummia ihmisiä, koska ampuja oli ollut afrikkalainen. Ymmärsin, koska itsellä oli nuoruudessa vähän vastaavanlainen kokemus. Olin kertonut Danille joutuneeni kerran afrikkalaisten ( sen enempään erottelematta kansalaisuuksia ) hakkaamaksi ja tapauksen jälkeen itselläni oli ollut vaikeaa kohdata tummia, mutta olin päässyt yli asiasta. Ei ihmisiä voi vihata vain heidän synnyinmaansa takia. Dan käyttäytyi kuitenkin normaalisti ja menimme ulos juomaan kahvit.
Minua väsytti kauheasti, mutta olin onnellinen, kun olimme matkalla junalla kohti Bredaa. Suoraa yhteyttä siskoni luokse ei ollut sillä hetkellä saatavilla. Sovimme, että hän saattaisi minut Bredassa oikeaan junaan joka menisi siskoni luokse. Bredassa ostimme pientä välipalaa kaupasta ja istuimme puistossa. Juttelimme kaikesta ja sovimme, että viikolla tulisin Bredaan pariksi päiväksi. Vähän myöhemmin hän osti minulle lipun ykkösluokasta, niinkuin joka kerta ja saattoi oikeaan junaan. Muutaman tunnin kuluttua olin siskoni luona.
Parin päivän kuluttua seisoin Bredan juna-aseman edessä. Dan oli soittanut, että on tulossa ja hetken päästä näinkin hänet jo kävelevän kohti. Menimme junalla samaan hotelliin jossa olimme olleet aiemminkin. Dan kysyi, että haluaisinko lähteä kaupungille syömään vai söisimmekö hotellin ravintolassa. Minulle kävi kaikki, kuhan sain viettää aikaa hänen kanssaan. Söimme hotellin ravintolassa ja juttelimme kaikesta mahdollisesta. Hän näytti jonkin lyhyen videopätkän äidistään ja nauroimme jollekkin hauskalle. Dan sanoi, että hän antaa minulle kaiken mitä haluan. Totesin haluavani vain hänet johon vastaus oli, että olen jo sinun. Ilta sujui todella iloisesti, mutta kuten aina, liian nopeasti. Oli pakko mennä aikaisin nukkumaan, koska Dan sanoi, että hänen olisi aamulla valitettavasti lähettävä suht ajoissa hautajaisiin.
Aamulla kävelimme kohti asemaa ja hän osti minulle taas junalipun ensimmäisestä luokasta. Bredassa laitureille mennään alakautta tunnelia pitkin ja kävelimme portaiden juurelle josta piti nousta laiturille. Dan sanoi, että jalka on vähän arka, että sopiiko jos jätämme hyvästit portaiden alapäässä. Hymyilimme ja hyvästelimme suuret suunnitelmat tulevaisuudesta mielissämme. Olin onnellinen. Vilkaisin vielä portaiden alapäähän jossa Dan oli ennenkuin kääntyi pois. Lähdin siskoni luokse ja se olikin viimeinen kerta kun näin Danin. Sitähän en silloin vielä tiennyt. Uskoin vahvasti yhteiseen tulevaisuuteemme. Miksi en olisi uskonut. Alkukevät kuitenkin toisi jotain rankkaa josta en ollut tietoinen vielä silloin joka käänsi koko elämäni suunnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti